|
Lahden Harjulan Setlementtisäätiön omistaman Kiinteistöosakeyhtiö Harjulakodin uusi senioreille suunnattu vuokrakerrostalo Harjulan Sirenius valmistuu kesäkuussa 2010 Lahden Asemantaustaan rautatieaseman tuntumaan. Rakennusprojekti on ehtinyt siihen vaiheeseen, että harjannostajaisia vietetään torstaina 11.2.2010 ja asukasvalintoja aletaan tehdä helmikuun aikana. Senioritalo Harjulan Sirenius on suunnattu lahtelaisille ikääntyville. Kuuden asuinkerroksen vuokrataloon valmistuu 43 kappaletta parvekkeellisia asuntoja, joiden neliömäärä vaihtelee 37m2 ja 54m2 välillä. Asuntojen varustelutaso on suunniteltu ikääntyville sopivaksi. Esteettömyys on luonnollisesti huomioitu, joten apuvälineillä liikkuminen onnistuu. Taloon ei tule vanhuksille suunnattuja palveluja, vaan ne voi jokainen asukas tarpeensa mukaan hankkia haluamaltaan taholta. Talon asukkaaksi haluavat voivat jättää hakemuksena helmikuun loppuun mennessä Isännöitsijäkeskus Reim Lahti Oy:lle, joka vastaa talon isännöinnistä. Asukasvalinnat tehdään hakemusten ja haastattelujen perusteella maalis-huhtikuun aikana. Asukkaat pääsevät muuttamaan uuteen kotiinsa heinäkuun alussa. Tavallisesta senioritalosta poikkeavaksi Harjulan Sireniuksen tekee se, että talossa tulee toimimaan talon isäntä tai emäntä, jonka tehtävänä on käynnistää talossa asukastoimintaa yhdessä asukkaiden kanssa ja edesauttaa tätä kautta yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia suhteita asukkaiden kesken. Talon isäntä/emäntä on myös tarpeen mukaan asukkaiden apuna ja tukena mm. palvelujen hankinnassa ja pienissä arjen askareissa. Tämä sosiaalinen isännöinti toteuttaa setlementtityön perusajatusta uskosta yhtei-söllisyyden voimistavaan vaikutukseen. Elämän koko kirjon kattavassa setlementtityössä toteutetaan käytännössä yhdenvertaisuuden ja yhteisöllisyyden ihanteita. Nimensä Senioritalo Harjulan Sirenius saa Sigfrid Sireniukselta, joka oli 1900-luvun alkupuolella suomalaisen setlementtiliikkeen perustajajäseniä ja silloisen setlementtien liiton ensimmäinen pääsihteeri. Lisätietoja: www.harjulakodit.fi Isännöitsijä/toimitusjohtaja Tiina Tillqvist puh. 0207 438 374 tiina.tillqvist@reimgroup.com
|