219801 MAMU-kurssi/Lahti tutuksi maahanmuuttajille
perjantai 24.9.2010
kello 10.00–11.30 ja 12.30–14.00
lauantai 25.9.2010
kello 10.00–11.30 ja 12.30–14.00, luokka 117
Kokoontuminen Vuorikadun koululla
8 tuntia / 15 €
Hanna Ruusunen, FM, monikulttuurikouluttaja
Tämä kaksipäiväinen kurssi jakautuu kaupunkikierrokseen sekä sitä seuraavaan opintopäivään luokassa. Kaupunkikierroksella tutustutaan Lahden keskustaan jalkaisin. Laita siis hyvät kävelykengät jalkaan! Kierros alkaa Vuorikadun koululta ja päättyy Lahden kaupunginkirjastoon. Päivän aikana ehdimme tutustua mm. Lahden kaupungintaloon, toriin, kauppahalliin, multikultiin, kelaan, työvoimatoimistoon, teatteriin ja Lahden kaupunginkirjaston eri osastoihin. Muihin keskustan kohteisiin tutustumme, mikäli aika riittää. Seuraavan opintopäivän aikana tutustutaan yleisimpiin suomen kohteliaisuusfraaseihin. Viikonpäivät, kuukaudet ja numerot tulevat myös tutuiksi. Käsittelemme myös yleisiä käytänteitä esimerkiksi virastoissa asioidessa tai aikoja varattaessa. Suomen lisäksi opettaja käyttää apukielinä englantia ja ranskaa. Molemmat päivät käsittävät 4 oppituntia, joiden väliin on varattu aikaa omakustanteiseen lounaaseen. Kurssilaisten toivotaan ymmärtävän vähän suomea ja olevan luku- ja kirjoitustaitoisia. Ilmoittautuminen 17.9.2010 mennessä.